Olen iloinen puolestasi. Olet aikeissa saattaa korkeakouluopintosi
loppuun. Itsekin olen niitä, joiden gradun tekeminen kesti melko pitkään. Oli aikamoinen helpotus vuosien päästä, kun sai
unohtaa opintorekisteriotteet, istua ohikiitävän, juhlavan hetken yliopiston
juhlasalissa ja saada maisterinpaperit kouraan.
Sinulla on edessäsi kahden kuukauden opintovapaa. Usko pois,
aika kuluu vilauksessa. Ole siksi valppaana eli huokaise hetki, kerää vähän voimia,
unohda työt. Sitten ala pakertaa. Huomaat, kuinka erilaista on olla
yliopistolla aikuisopiskelijana kuin nuorena peruskoulutusta hankkimassa. Tunne
on aika leijuva. Kun itse olin opintovapaalla, heräsin aamulla,
pakkasin repun ja suunnistin Kaisa-kirjastoon. Jos hyvin kävi, onnistuin
valtaamaan Kukkapuro-nojatuolin, missä olikin lokoisaa lueskella kurssikirjoja.
Niska on siinä juuri hyvässä asennossa ja asento kaiken kaikkiaan sen verran pysty,
ettei alkanut ollenkaan nukuttaa. Kirjoitustyöt tein kotona. Ruokapöytä toimitti
työpöydän virkaa, ja kissa oli iloinen seurasta.
Kun mietin sinua työntekijänä, ei ole kahta sanaa siitä,
oletko ottaja vai antaja. Toivottavasti tunnet olevasi sellainen antaja, joka
ei kuitenkaan uhraa itseään, vaan tietää rajansa. Ja, arvaa mitä, antajat ovat voittajia.
Ne, jotka miettivät, mitä hyvää voivat tehdä muiden hyväksi, pelastavat
maailman. He luovat anteliaisuuden kulttuuria. Se on työelämässä yhtä tärkeää
kuin muussakin elämässä.
Kuuluuko työssä viihtyä, on jännä kysymys. Viihtymisen voi ymmärtää monella tavalla. Uskon, että myönteinen tunnetila on se, mitä kannattaa tavoitella ja pyrkiä säilyttämään. Toinen asia on vireystila: se minusta voi kohtuudella vaihdella, ei koko ajan tarvitse olla huippuvireessä. Välillä sitä on ihan tyytyväinen, välillä täysin palkein työn imussa. Meillä on tässä työpaikassa isona haasteena se, että työtä on paljon. Kun suljen silmäni ja ajattelen sinua, näen edessäni Minnan jokin valtava, pilkullinen tai ruudullinen, kassi selässään. Siellä on välineitä ja tarvikkeita, joita pitää siirtää paikasta toiseen. Palvelet meidän opettajia ja meitä muita työkavereitasi itseäsi korostamatta, aina valmiina pomppaamaan roolista toiseen, paikasta kolmanteen, tilanteesta neljänteen. Totta on, että työpäivissä ei ole juurikaan huokoisuutta. Toivon ja uskon, että kaikesta huolimatta vaakakupit ovat tasoissa: toisessa se, mitä annan, toisessa se, mitä saan. Työn imuun vaikuttavat nimenomaan työn voimavarat, eivät työn vaatimukset. Näin sanoo tutkija Jari Hakanen.
Mitä voimavaroja tässä työssä on? Työn mielekkyys
ensimmäisenä. Ihan kuin lähdevettä joisi siinä mielessä, että tuntee tekevänsä
asioita hyvien tarkoitusten puolesta: elinikäinen oppiminen, yhteisöllisyys,
itsensä kehittäminen. Aivotutkija Katri
Salmenkivi kysyy, mitä ja kenen ongelmia ratkaiset työssäsi. Helppoa!
Ratkaisemme opiskelijoiden ongelmia, paitsi, ettemme ajattele niitä ongelmina,
vaan mahdollisuuksina. Mutta, kyllä, olemme täällä palvelemassa opiskelijoita
ja edistämässä oppimista.
Entä vapaus omassa työssä? Kyllä sitä on, vaikka kiire
luo rajut raamit. Siitä huolimatta tulee tunne, että voi vaikuttaa työhönsä.
Sinä, Minna, ainakin olet maailman paras oman työn tuunaaja. Kehittelet
jatkuvasti uusia ratkaisuja, parannat , voitelet, sulavoitat, korjaat,
opettelet, jaat. Kun konehuoneessa yskii, riennät paikalle hohtimet ojossa.
Siitä kiitos, olet luotettava ja ymmärtäväinen työpari.
Kun tulit meille töihin seitsemän ja puoli vuotta sitten,
kirjoitit hakemuksessa, että "tällaisen Minnan saisitte". Koska
ajattelen, että sinussa on niin paljon kaikkea, toivon, että voit kehittää
tässä elämässä monenlaisia puoliasi. Täyteläistä opintovapaata, hengessä
mukana!
Minna, työkaveri ja reksi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti