Lomalle lähdön kynnyksellä mietin taakse jäänyttä lukuvuotta. Sellainen tunne on, että teemme täällä hyviä asioita. Opin- ja harrastamisenhaluisille tarjosimme mahdollisuuksia oppimiseen ja harrastamiseen. Osallistujia kursseilla oli syksyllä 2041 ja keväällä 1792. Siihen mahtuu monia yksittäisiä tarinoita. Niistä välittyy usein kiitollisuus. Minusta kiitollisuus on hyvä ominaisuus ihmisessä. Kun kiitollisuutta viljelee, se tarttuu ja leviää. Syntyy myönteisyyttä. Eikä kiitollisuuden osoittaminen ole mitään matelemista, sehän on kiitos, joka sanotaan ääneen. Ja usein saa vastauksen: Kiitos itsellesi. Syntyy yhteisyyttä.
Työtä tarjosimme mm. noin 80 opettajalle. Opettajien hyvinvoinnin lisäämiseksi koordinoimme yhteistyöhanketta, jossa kehitetään opettajien täydennyskoulutusta. Yhdet juhlat järjestimme maaliskuussa, hieno yhteinen ponnistus! Opettajat ryhmineen järjestivät useita tilaisuuksia, oppilaitosrajoja ylitettiin yhteistyön merkeissä. Käytimme iltaisin Helsingin kaupungin koulujen tiloja ja maksoimme niistä keventäen näin veronmaksajien taakkaa. Syntyy kansantaloudellista hyötyä.
Viime syksynä hyppäsimme kattoon, kun tuli tieto valtion kansalaisopistoja koskevista hurjista säästötavoitteista. Keräsimme adressin, ylsimme jonkinlaiseen torjuntavoittoon. Syntyi hikeä otsalle.
Vaan nyt on aika vetää henkeä ja kerätä voimia syksyn koitoksiin. Toimisto saa pian vauvauutisia, edellisestä ”Toimelan vauvasta” – tiedätte mitä tarkoitan – on 35 vuotta. Ajatelkaa, vauva syntyy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti