torstai 5. maaliskuuta 2015


Mietin tänään meidän kansalaisopistomme visiota. Toisin sanoen tein kotitehtävää. Viime viikon koulutuksessa saimme mietittäväksi oman opiston vision tällaisin evästyksin: jotain niin konkreettia kuin yhden mikkeliläisen bändin visio, jossa se kertoo tähtäävänsä Ilosaari-rockin lavalle viiden vuoden kuluttua. Kuka tahansa voi mennä toteamaan viiden vuoden päästä Ilosaari-rockin ohjelmasta, näkyykö kyseistä bändiä listalla. Itse asiassa juuri näihin aikoihin eli Sulon-päivänä se julkistetaan.
Mihin Etelä-Helsingin kansalaisopisto Toimela tähtää viiden vuoden kuluttua? Mietitäänpä hetki. Johonkin sellaiseen tähtää, mihin tällä strategialla pääsee: Meillä autetaan jokaista toteuttamaan ja kehittämään itseään, löytämään oman ainutkertaisuutensa, omat kykynsä, oman potentiaalinsa, oman juttunsa (tämä ilmaisu on Himas-lainaus). Voisi sanoa myös ”intohimonsa tai luovuutensa” (tämä on Sahlberg-lainaus, liittyy lukioiden kehittämiseen).
Mikä ”stage” meitä odottaa, kun viisi vuotta toteutetaan vielä aiempaa tietoisemmin tällaista strategiaa. Lisääntyneeseen tietoisuuteen liittyy se, että jokainen strategian toteuttaja eli ryhmän ohjaaja ja opettaja, muu henkilökunta tietää koko ajan luovansa uutta aksöniä ihmisissä, tietää olevansa intohimojen ja luovuuden ”vartija”, ja hei, myös itse uudistuu. Ryhmää käytetään intohimon ja luovuuden kasvualustana.
Mikä on Toimelan Ilosaari-rock? Voisiko koko Toimela olla yhtä Ilosaarta. Mistä sen voi katsoa viiden vuoden päästä, että ollaan iloinen saari. Entäs jos ihan joka iikka ei olekaan iloinen, tyytyväinen, tietoinen. Naamastako sen näkee että hyvin menee? Miten voi todeta, että yhteisö on luova ja innovatiivinen? Asiaan voi perehtyä Etelä-Karjalan kansalaisopiston rehtorin Leena Elorannan väitöskirjan avulla, http://www.doria.fi/handle/10024/90788. Kotitehtävien tekeminen jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti